BLOGGER TEMPLATES AND TWITTER BACKGROUNDS »

31.7.2011

Iltapalapiirakka

Tämä ohje on mummoltani peräisin, mistä lie hän onkaan sen sitten saanut. Tämän pohjan ohjeella teen aina kaikki suolaiset piirakkani. Ohjeesta riittää pellilliseen, puolittamalla ohjeen tämä riittää halkaisijaltaan 24 cm:een pyöreään piirakkavuokaan.



Minä pistän näihin suolaisiin piirakoihini yleensä sitä, mitä kaapista löytyy. Harvemmin ostan aineksia tähän siis erikseen, ellen ole joihinkin juhliin tekemässä ja suunnittelen makumaailman etukäteen. Näihin saa hyvin laitettu kaikki vanhentumassa olevat tuotteet..

Pohja:
6 dl jauhoja (yleensä olen käyttänyt pelkästään vehnäjauhoja, nyt laitoin puolet sämpyläjauhoja)
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhoja
150 g voita
200 g kermaviiliä

Sekoita jauhojen joukkoon suola ja leivinjauho. Nypi huoneenlämpöinen voi joukkoon. Lopuksi sekoita kermaviili nopeasti sekaan, välttäen turhaa vaivaamista. Laita taikina kelmuun ja jääkaappiin noin puoleksi tunniksi, jonka jälkeen sitä on helpompi työstää. Voit pistää sen hetikin pellille tai vuokaan, maun en ole siitä huomannut muuttuvan.

Tähän piirakkaan laitoin täytteeksi:
n. 300 g jauhelihaa
jauhelihaan mausteeksi mustapippuria, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, suolaa
n. 300 g palvilihaa
1 sipuli
250 g tuoreita herkkusieniä
2 paprikaa
200 grammaa juustoraastetta
6 dl maitoa
5 kananmunaa

Jauheliha paistetaan kypsäksi ja maustetaan. Pilkotaan muut ainekset. Laitetaan ainekset kaulitun pohjan päälle (paitsi maito ja munat) reseptin mukaisessa järjestyksessä. Vatkataan munien rakenne rikki ja lisätään maito joukkoon. Kaadetaan pellille muiden ainesten päälle. Laitetaan uuniin 225 asteeseen noin 30-40 minuutiksi. Uunista riippuen aikaa voi mennä enemmänkin (edellisessä kämpässäni uuni oli hieman huono ja tämä oli uunissa aina yli tunnin!), mutta piirakka on valmis kun muna-maito on hyytynyt ja pinta on ruskistunut hieman. Toki jos käyttää vetisempiä aineksia täytteessä, kannattaa laittaa muna tai pari enemmän, jotta se hyytyy kunnolla.

Kotijuusto

Jotain muutakin tulee välillä tehtyä kuin vaan leivottua. Tämänkin tein jo ennen juhannusta, mutta eipä ole ehtinyt tänne kirjoittamaan. Joskos nyt kesälomalla olisi hieman enemmän aikaa päivitellä tätä blogia. :)

Tämä juusto on meillä perinteisesti jouluherkku. Minä en paljon muuta tarvitsisikaan jouluna kuin tätä, kinkkua ja itse tekemiä laatikoita. Alkoi kuitenkin tehdä ihan hirveästi mieli kotijuustoa jo näin kesällä, joten päätin sitten sellaista alkaa väsäämään. Päätin kuitenkin, että maustan sen, ettei olisi sitten ihan niin "joulun" makuinen.

Viime jouluna tätä tein ensimmäistä kertaa itse, äidin valvovan silmän alla. Nyt oli siis ensimmäinen kerta, kun yksin aloin tätä tekemään. Täytyy myöntää, että hieman jännitti.. Äidiltä vein lainaksi ison, 10 litran kattilan, ja kyselinpä samalla vielä hieman neuvoja. Näiden myötä, päätin alkaa itse kokeilemaan kotijuuston valmistusta.

Eli pistetäänpä ensimmäiseksi resepti, jolla minä tämän tein.

1 litra piimää
6 kananmunaa
5 litraa maitoa
3 paprikaa
suolaa

Piimä on hyvä ottaa jo edellisenä iltana huoneenlämpöön happanemaan, edistää juuston juoksettumista. Käytin muuten AB-piimää, äidin mukaan sopii parhaiten.
Seuraavana aamuna aletaan sitten lämmittämään maitoa. Ja tässä käytetään sitten punaista maitoa.. Neljäkin litraa maitoa kuulemma riittää, siitä tulee sitten vain hieman pienempi ja kiinteämpi juusto. Mutta siis, kaadetaan kaikki 5 litraa maitoa kattilaan ja aletaan kuumentamaan. Ja niinkuin aina maitoa lämmittäessä, kannattaa sekoitella hyvin sieltä pohjasta, ettei pala pohjaan.. Maidon lämmetessä hellalla, rikotaan kulhoon kananmunat ja vatkataan niiden rakenne rikki. Sekoitetaan munien joukkoon piimä. Kun maito alkaa höyryämään ja pulpahtaa, kaadetaan muna-piimä seos joukkoon. Tämän jälkeen ei seosta enää sekoitella kovin kiivaasti. Pyritään pitämään kauhan (tai millä sitten sekoittaakin) varsi samassa kohdassa keitoksen pinnalla, ja vain kauha osa liikkuu kattilan pohjalla. Näin muodostuva juustomassa ei rikkoonnu. Kun seos alkaa höyryämään (mutta ei kiehu), sammutetaan levy ja annetaan juustomassan erottua siinä vielä hetken aikaa. Minä pilkkosin tässä välissä paprikat nätteihin kuutioihin. Tämän jälkeen kastellaan sideharso, ja laitetaan se muottiin. Minulla ei ole mitään oikeaa juustomuottia, mutta tavallinen siivilä käy hommaan hyvin. Reikäkauhalla otetaan kattilasta juustomassaa siivilään ja laitetaan paprikaa ja suolaa aina kerrosten väliin. Suolaa en itse laittanut kovin paljoa kerrosten väliin, vaikka hieman enemmän olisikin pitänyt laittaa. Helpompi sitä on kuitenkin lisätä sitten jälkeen päin juuston päälle, kuin ottaa pois. Kun kaikki juustomassa on siivilässä, taitellaan harson reunat juuston päälle ja laitetaan kevyt paino päälle. Minä pistin lautasen. Laitetaan siivilä kulhoon, johon hera saa valua, ja sitten koko komeus jääkaappiin yön yli. Seuraavana päivänä kaadetaan juusto lautaselle, jonka jälkeen se on valmis syötäväksi. Itse syön tätä joko sellaisenaan tai hapankorpun päällä. Ihan järkyttävän hyvää! :)

Hyvin onnistui juuston teko yksinkin. Ehkä tätä voisi jatkossa tehdä myös joskus muutoinkin kuin jouluna, ainakin näin maustettuna. Eli jouluna meillä ei ole mitään paprikaa siellä, muuten tehtynä saman ohjeen mukaan. Ruohosipuli ja tilli sopivat myös mausteeksi. Ehkä jotain sellaista versiota seuraavaksi. :)

Ja lopuksi vielä kuva tuotoksestani.